Parkinsonin tauti

Parkinsonin taudin tuntomerkit

Parkinsonin taudin yhteydessä usein esiintyviä motorisia eli erilaisina liikehäiriöinä ilmaantuvia oireita ovat lepovapina, lihasjäykkyys, liikkeiden hitaus ja tasapainovaikeudet.

Erilaisia autonomisen hermoston toimintahäiriöitä voi esiintyä. Tällaisia ovat muun muassa ihon rasvoittuminen, hikoilun lisääntyminen, asennon vaihdokseen liittyvä verenpaineen lasku, ummetus ja virtsarakon toiminnan häiriöt.

Lisäksi sairauteen liittyy joskus unihäiriöitä, päiväaikaista uneliaisuutta ja voimakasta uupumusta. Myös tiedollisten toimintojen ja tunne-elämän häiriöitä kuten tunneherkkyyden lisääntymistä, masennusta, aloitekyvyn heikkenemistä, ajatusten hidastumista ja muistiongelmia voi esiintyä. Harvoin kuitenkaan yksi ihminen saa näitä kaikkia oireita.

Parkinsonin tauti on varsin monimuotoinen sairaus. Oireiden painottuminen, esiintyminen ja oireiden aiheuttama haitta ovat jokaisella erilaiset. Jollakin vapina on pääoire, kun taas toinen ei vapise lainkaan, vaan kärsii lähinnä hitaudesta ja kankeudesta.

Oireita on tyypillisesti aluksi vain toisella puolen kehoa. Useimmiten oireet alkavat kädestä tai jalasta ja etenevät kuukausien tai vuosien aikana saman puoleiseen toiseen raajaan ja vasta myöhemmin vastakkaisen puolen raajoihin. Tässäkin on suuria eroja. Koska solutuho aivoissa ei tapahdu tasaisesti, myös oireet vaihtelevat.

Parkinsonin tauti on etenevä sairaus ja siksi myös oireet muuttuvat vähitellen hankalammiksi. Jonkun toimintakyky saattaa huonontua muutamassa vuodessa olennaisesti, kun taas joku säilyy vähäoireisena useita vuosikymmeniä. Suurin osa sijoittuu kuitenkin näiden ääripäiden väliin. On tärkeää muistaa, että Parkinsonin taudissa itsehoidolla on suuri merkitys: esimerkiksi liikunnalla voi ylläpitää liikkuvuutta ja säilyttää toimintakykynsä mahdollisimman pitkään.

Lähde: Liikehäiriösairauksien liitto ry